Tiina
MAT Ravintolan Paholaisen suklaakakku- gluteeniton versio :)
Päivitetty: 13. toukok.

Uusimmassa Glorian Ruoka&Viini -lehdessä on Anna Sörensonin Paholaisen Suklaakakun resepti.
Ennen kuin ehdin edes kirjakauppaan Annan kirjaa etsimään, päätin tehdä kakun, koska se kuulosti ja näytti kuvassa niin herkulliselta ja koska en ole koskaan aiemmin tehnyt A1 Jauhoseoksella tämän tyyppistä kakkupohjaa.
Pientä jännitystä oli siis ilmassa kun ryhdyin toimeen mutta A1 jauhot toimivat aivan kuten vehnäjauhotkin - tässäkin reseptissä :)
Resepti on lehden artikkelissa esitellyn Miia Khanin muokkaama.

Kun huomasin että osa kakkuvuoistani oli edelleen muuttolaatikoissa , päätin tehdä kakkupohjan niihin jotka löysin, eli kolmeen pienempään vuokaan ja näin kakustakin tuli siis kolmikerroksinen.

Kakkupohjat ovat hyvin pehmeitä kuten Pahoisen kakussa kuuluukin olla , joten anna kakkupohjien jäähtyä kokonaan ennen kuin irrotat ne papereistaan. Käännä pohja ylösalaisin ja kääri paperi hellästi irti - näin se ei riko kakun pintaa.
Kakku on herkullinen ja ihan omanlaisensa makuinen suklaakakku.
Olen maistavinani kakussa jotain maltaisaa tai savuisaa suklaan lisäksi.
Ehkä se on se mistä paholainen tykkää ;)
Ohje voi näyttää työläältä ja eihän tuo kakku ihan itsestään valmistukaan - mutta työvaiheet sujuivat kuitenkin hyvän ohjeen ansiosta mukavasti.
Tein myös kakkupohjat ja kinuskin edellisenä päivänä ja sekoitin kreemin ja kuorrutin kakun tarjolle seuraavana.
Näin ei valmistus oli kevyempää ja kakkupohjat olivat sopivan jämäköitä kokoamista varten.
Suosittelen tätä!


Tässä Annan ohje kirjasta :"Ruokaa Mat -ravintolan ohjeilla"
Paholaisen Suklaakakku -Agatan gluteeniton versio
Kakkupohja
2 kananmunaa
2dl luonnonjugurttia
1dl luomu auringonkukkaöljyä (alkuperäisessä ohjeessa on rypsiöljy)
2dl kiehuvaa vettä
3 1/2dl A1 gluteeniton jauhoseos
2 1/2dl sokeroimaton kaakaojauhe
4dl sokeria
1tl suolaa
2tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljajauhetta
Vaniljakikiisseli
75g suolatonta voita
1dl sokeria
1 vaniljatanko
5dl kuohukermaa
1/4tl suolaa
Kreemi
Vaniljakiisseli
250g suolatonta voita, huoneenlämpöisenä
4rkl maitoa
2tl vaniljasokeria
1/2tl suolaa
8dl tomusokeria
Päälle marjoja, syötäviä kukkia - tai esimerkiksi pensasmustikoita kuten kuvassa
Laita uuni kuumenemaan 160* asteeseen. Vuoraa 2 irtopohjavuokaa, noin 24cm tai kolme irtopohjavuokaa , noin 19cm leivinpaperilla.
Sekoita kulhossa munat, jugurtti ja öljy. Lisää kiehuva vesi hitaasti sekoittaen.
Yhdistä kaikki kuivat aineet toisessa kulhossa ja tee niiden keskelle kolo ja kaada jugurtti-seos siihen.
Sekoita kauhalla tai nuolimella taikina tasaiseksi.
Jaa taikina vuokiin ja paista noin 30 minuuttia.
Laita vaniljakiisseliä varten voi ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan ja heitä tangon puolikkaat mukaan. Lämmitä kunnes seos muuttuu toffeen väriseksi.
Lisää kerma ja keitä keskilämmöllä sekoitellen noin 30min kunnes seos sakenee kiisselimäiseksi. Mausta suolalla ja laita jääkaappiin jäähtymään.
Vaahdota kreemiä varten jäähtynyt vaniljakiisseli ja 250g pehmeää voita monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella. Lisää maito, vaniljasokeri, suola ja puolet tomusokerista ja vatkaa 5 minuuttia. Vatkaa sen jälkeen loput tomusokerit mukaan.
Kokoa kakku kaksi- tai kolmikerroksiseksi levittämällä kreemi kerroksien väliin ja kakun päälle ja sivuille ja koristele kakku haluamallasi tavalla.
:)
