Tiina
Pääsiäispulla
Päivitetty: 29. huhtik. 2021

Olen ehdottomasti "juhlapyhä-ihminen". Sellainen joka rakastaa teemoittaa illallisia, kahvihetkiä , lounaita ja piknikkejä ja muita hetkiä jolloin voidaan syödä yhdessä ja nauttia yhdessä olosta , kahden tai kahdenkymmenen kesken - mistä onkin kysymys.
Pääsiäinen on toki ennenkaikkea uskonnollinen pyhä. Mutta tällaiselle maallikolle myös iloinen juhlapyhä joka aiemmin sisälsi oman tyttären virpomisretket ja pääsiäismunat (ehkä vieläkin ;) ) ja aina ja edelleen pääsiäis- päivällisen rakkaiden ystävien kanssa.
Pääsiäis herkkuja on tietenkin vaikka mitä ja jokaisella leipurilla omansa. Jaan toisessa kirjoituksessa Ampiais- kakun reseptin, joka olennaisesti kuuluu pääsiäis- päivällisellemme.
Tässä sen sijaan pääsiäismäiset rahkapullat, jotka todella ovat kuin pieniä aurinkoja valaisemassa kahvipöytää.
Sen maailman parhaimman pullaohjeen olen jo jakanutkin täällä pariin otteeseen. Laitan sen tähän kuitenkin, koska tiedän kokemuksesta kuinka tylsää on käydä edestakaisin eri sivustoilla katsomassa ohjeita.
Pääsiäispullan ohjeen olen joskus napannut jostain aikakausilehdestä -olisiko ollut Kotivinkki. Kiitos hyvästä reseptistä, tässä siis gluteeniton versio !
Eli ensin pulla:
Maailman paras gluteeniton Pulla ;)
3 dl maitoa
25 gr hiivaa
6 gr ,n. 2tl psyllium jauhetta
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
0,5 rkl kaardemumma
7-8 dl A1 Jauhoseos
100 gr suolaton voi
*Psylliumia on tarjolla monen kokoisena jauheena ja hiutaleina. Käytän pullissani hienoa psyllium- jauhetta jolloin 6 gr vastaa 2 ja 1/4 teelusikallista.
Ota valmiiksi kaikki aineet huoneenlämpöön.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita murennettu hiiva siihen.
Kun hiiva on sulanut lisää psyllium-jauhe ja anna seoksen turvota noin 20min-30 min. Seoksen tulisi kuplia ja vaahdota ja se kuinka noepasti tämä tapahtuu riippuu esimerkiksi huoneen tai nesteen/seoksen lämpötilasta, psylliumin hienojakoisuudesta jne. Joten varminta on luottaa omiin silmiin ja todeta seoksen olevan valmista kun se näyttää siltä -anna seoksen turvota vähintään 20 minuuttia! Siirrä seos monitoimikoneen kulhoon tai muuhun sekoitus- kulhoon, jos käytät käsikäyttöistä sekoitinta tai sekoitat kenties pullataikinasi käsin.
Jos käytät yleiskonetta laita siihen lapa-vispilä ja sekoita ensin seokseen sokeri, suola ja kaardemumma sekä kananmuna. Lisää sitten jauhoista noin puolet sekoittaen keski-nopeudella ja kaapimalla kulhon reunat välillä tarkkaan. Lisää joukkoon pehmeä voi ja sen jälkeen loput jauhot noin desin erissä.
Jauhojen määrä vaihtelee osin samoista syistä kuin tuo alkuseoksen turpoamis- aika, eli seuraa tarkasti taikinaasi noin 6:n desilitran jälkeen.
Taikinan tulee jonkinverran irrota vatkatessa kulhon reunoista.
Sen tulee olle pehmeää mutta sellaista johon voi koskettaa sormella jo ilman suurempaa sotkua - eli taikina ei enää tartu kovin paljoa. Jos taikina tarttuu heti vaikka kuinka nopeasti koskettaisit sitä, tarvitsee se lisää jauhoja. Jos pinta tuntuu sen verran "kuivalta" että voit koskettaa sitä ilman että se tarttuu, voit lakata lisäämästä jauhoja (niitä on kuitenkin mennyt ainakin 7 desilitraa tai 550g).
Yksi hyvä keino auttaa määrittämään taikinan oikeaa koostumusta, on jauhojen punnitseminen. Eli jos sinulla on käytössäsi vaaka, suosittelen että punnitset jauhot 550 grammaan. Joskus taikina on täydellinen juuri tällä määrällä, toisinaan se ei aivan riitä. Huoneen ja taikinan lämpötila kuten psylliumin- seoksen koostumus vaikuttavat jauhojen määrään.

Sitten pääsiäsipullan tekoon:
Täyte:
1 :n luomusitruunan kuori (jos ei luomu-, pese sitruuna hyvin kuumalla vedellä ja juuresharjalla)
2rkl sitruuna mehua
250g rahkaa
200g ranskan kermaa
2tl vaniljasokeria
1prk säilöttyjä aprikoosin puolikkaita
raesokeria
kananmuna voiteluun
Siis:
Jaa pullataikaikina 12 osaan. Pyri samankokoisiin paloihin - mutta ei se haittaa, jos ne ovat vähän
erikokoisiakin :). Pyörittele paloista noin 20-25cm pitkiä pötkylöitä ja jaa pötköt veitsellä tai taikinapyörällä pitkittäin kahtia. Kieritä puolikkaat toisiinsa niin että syntyy kierteinen pötkylä.
Ota sormenpäillä kiinni pötkylän toisesta päästä ja paina sormella leivonta-alustaan. Kieritä loput pötköstä sormesi ympärille ja paina pötkön vapaa pää kierteen keskelle.
Anna pullakierteiden nousta 20-30 minuuttia lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja valuta aprikoosit.
Paina sopivan kokoisella lasilla kierteiden keskelle tasaiset syvennykset (katso että lasin ulkopuolelle jää kunnollinen kierre-reunus). Voitele reunat munalla ja ripottele päälle raesokeria.
Laita syvennyksiin täytettä ja keskelle aprikoosin puolikas.
Paista pääsisäis- pullia uunissa 220 asteessa noin 12-15 minuuttia.